tiistai 23. helmikuuta 2010

The Devil finds work for idle hands

Kuten otsikosta voi päätellä, maanantai-iltana tein jotain todella järjetöntä. Revin vinyylit alas hyllystä ilman sen suurempaa määränpäätä ja lennosta järjestelin levyt ykköspainoksen ilmestymisvuoden perusteella. Yksittäisten vuosien levyjä en alkanut järjestelemään ilmestymisjärjestykseen, vaan aakkoselliseen. Nyt levyhyllyni on siis ykköspainoksen ilmestymisvuoden perusteella aakkosjärjestyksessä.



Psykerockilla alkaa ja psykerockiin päättyy, 1966 ilmestynyt The Psychedelic Sounds of the 13th Floor Elevators on ensimmäisenä, viimeisenä on 2009 ilmestynyt ja aakkosissa viimeinen Wooden Shjipsin Dos. Jos autioille saarelle saisi ottaa kahden vuoden levyt, vuodet olisivat varmaankin klassikkolevyjä synnyttänyt 1970 sekä monipuolinen rock-vuosi 1991.

Metelissä ilmestyi juuri listaus toimituksen 2000-luvun suosikkilevyistä, joten meikäläisen pörinää sisältävää top kymppiä pääsee ihmettelemään alla olevasta linkistä. Oma lista ei ole varsinaisessa järjestyksessä, eikä taaskaan ole mikään absoluuttinen totuus, valitsin yhden levyn per vuosi aikavälillä 2000-2009. Minun lista löytyy noin puolivälistä.

http://meteli.net/uutiset/4294

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti